Tekstit

Italian arkea ja matka Firenzessä

Moi taas! Blogin päivittely on jäänyt, koska wifi meni yllättäen taas kerran rikki ☺️. Töissä arki on mennyt samalla tavalla kuin aiemminkin ja töiden jälkeen aika on mennyt käppäillessä ja rannalla. Säät on alkanut viilenemään, paitsi päivällä on aina ihana helle🌞👌🏼. Mutta matkamme Firenzessä! Päätimme lähteä lauantaina päiväksi ja illaksi sinne katselemaan uutta kaupunkia ja ympäristöä. Tapasimme myös yhden pojan jonka kanssa vietimme ajan siellä ja hän esitteli paikkoja ja upeita nähtävyyksiä😍👌🌍 Siellä oli paljon katusoittajia ja kojuja, joten se oli enemmänkin turistikohde. Paikka oli aivan mahtava, joten päätimme että menemme sinne uudestaan ennenkuin joudumme kylmään koti Suomeen🇫🇮❄️💧. Kun olimme lähdössä pois kaupungista tapaamamme poika ehdotti, että voisi viedä meidät serkkunsa kanssa takaisin asunnollemme Massaan. Päätimme sitten tarttua tilaisuuteen vaikka vähän arveluttikin lähteä puolituntemattoman kyytiin. Matka meni todella mukavasti kuuntelimme vain musiikkia j

Viikkopäivitystä

Blogin kirjoittelu on vähän jäänyt, koska meidän Wi-Fi ei toiminut joten se vietiin korjaukseen ja saimme sen vasta tänään takaisin. Päivämme ovat menneet töissä ja rannalla, illat taas ravintoloissa tai kämpällä netflixin ja siivoilun parissa.🤓 Kävimme ostoskeskuksessa myös parina päivänä shoppailemassa💸💸. Täällä on ollut loistokkaat kelit +30, lukuun ottamatta muutamaa ukkosmyräkkää⚡️🌪. Töihin meno ei oikeen kumpaakaan innosta, koska työtehtäviä ei pahemmin anneta, joten aika kuluu todella hitaasti🕘🕐. Yhtenä päiväna lähdimme kiertelemään paikkaa ja huomasimme, että perässämme oli kulkenut jo kauemman aikaa sama ukko. Askeleemme alkoivat tihentää tahtiaan ja lopulta juoksimme eräälle sillalle harhauttaaksemme hänet😂🏃🏻‍♀️. Tulimme tulokseen, että emme lähde pimeällä enää pienemmille kaduille. Lähdimme sillalta kämpällemme päin eikä ukkoa sen koomin näkynyt, eli harhautus toimi!🤣😎 Olemme huomanneet, että ruoka on suunnilleen saman hintaista kuin Suomessa. Tupakka ja alkoholi

1 viikko

Ensimmäinen viikko meni tutustuessa työpaikkaan ja työtehtäviin. Kaikki päivät olivat aikalailla samanlaisia, eli aamulla töihin ja kun töistä päästiin asunnolle niin bikinit vaihtoon, pyyhkeet reppuun ja rannalle 😎🌞👌🏼 Perjantaina Jonnalla oli todella huono päivä eikä ollut edes perjantai 13😅..... Normaalisti töistä päästyäni menin odottamaan linkkiä, noh linkki tuli menin kyytiin niin se ajoikin jotain toista reittiä ajattelin, että ehkä se kiertää jotain toista kautta. Eipä sitten kiertänytkään vaan jätti minut juna-asemalle josta on meidän asunnolle noin 9km, eipä siinä sitten auttanut muuta kuin laittaa töppöstä toisen eteen🏃🏻‍♀️. Laitoin meidän ohjaajallemme viestiä, että en tiedä miten pääsen asunnolle takaisin ja kysyin voisiko hän viedä minut ja vastaus oli ei voi viedä vaan pitäisi mennä linkillä. Päätin, että kävelen koska muuten olisin varmaan löytänyt itseni vielä kauempaa. Siinä sitten mustilla vaatteilla 30 asteen helteessä oli todella miellyttävää kävellä ja suunn

25.9 Tiistai

Heräsimme hyvissä ajoin aamulla ja aloimme jännittämään ensimmäistä työpäiväämme. Saimme Elisalta bussilippuja, joten menimme linkillä töihin. Meillä oli vielä puolituntia aikaa ennen ku työt alkoivat. Sennin työpäivä: Heti kun menin työpaikalle, työnantajani oli iloisena vastassa tervehtimässä ja toivottamassa tervetulleeksi. Hän esitteli minulle paikat ja työpöytäni, antoi myös tietokeeseen tarvittavat tiedot ja kansion jossa oli tietoja työstä. Tehtäväni oli tutustua työpaikkaan. Työpaikalla oli todella rentoa, työnantajani kanssa tutustuttiin molempien äidinkieliin ja maihin 🌍. Jonnan työpäivä: Kun menin työpaikalle minua oltiin iloisesti vastassa kaikki oli todella ystävällisiä ja mukavia. Minulle esiteltiin työpaikkaa ja taukotila/pukuhuoneet. Hyllytin tavaroita ja katsoin että tavarat on oikeissa paikoissa, siinäpä se päivä sitten vierähti. Välillä oli hieman hankalaa ymmärtää työntekijöiden puhetta, koska he puhuivat englantia ja italiaa sekaisin tai sitten pelkästään vain i

Matkamme Italiaan

Kuva
Lähdimme Helsinki Vantaan lentokentälle äänekoskelta lauantai yönä puoli 2 aikaan. Lentomme lähti aamulla 8 ja olimme lentokentällä 6 aikaan. Odotellessamme lentoa menimme kahville, että jaksamme valvoa😄. Saavuimme Milanoon paikallista aikaa noin kello 10. Lento kesti suunnilleen 3 tuntia. Milanon lentokentältä menimme taksilla Milanon keskustaan ja siellä odotimme junaa noin 4 tuntia. Aika kului aika nopeasti, koska oli niin paljon kaikkea uutta nähtävää ja tietysti keli oli aivan mainio +30😎🌞. Oikean junan etsiminen oli sitten vähän haasteellisempaa, mutta saimme apua ja löysimme lopulta oikean junan. Juna matka kesti 4 tuntia, mutta aika vierähti nopeasti maisemia ja elokuvaa katsellessa😊. Kun saavuimme Massan juna asemalle vastassa oli ohjaajamme Elisa, joka vei meidät asunnollemme. Kun saavuimme asunnollemme jätimme tavarat suoraan lattialle ja suuntasimme pitsalle😄🍕joka oli todella hyvää! Pitsan jälkeen tulimmekin suoraan nukkumaan, koska matkustaminen oli rankkaa😴. Sunn